Ei se mikään Thaimaa ole, ei myöskään Teneriffa. Sen huomaa jo lähtöselvityksessä, kun lasket epätoivoisesti lapsesi mahdollisia lomakavereita: yksi...puhuu venäjää, toinen...eri sukupuolta, mutta ehkä leikit silti sujuvat, kolmas...ei puhu vielä ollenkaan, mutta voivathan he vaikka heitellä palloa.
Mystisiltä salakäytäviltä oli lentokoneeseen kuitenkin sujahtanut samanikäinen tyttö Barbie-vetolaukkuineen, ja pitkä lentomatka sujui leikiten. Emme kuitenkaan osuneet samaan majapaikkaan hänen emmekä kenenkään muunkaan alle 20-vuotiaan suomalaisen kanssa. Hotellin lastenkerhossa tyttäremme kävi kerran katsomassa englanninkielistä elokuvaa viiden englantilaisen lapsen kanssa. Sipsit ja jäätelö maistuivat hyvin vieraalla kielelläkin.
Eräänä päivänä lastenkerhon ystävällinen tyttö tuli innoissaan kertomaan, että hotelliin oli saapunut venäläinen perhe - ehkä tyttömme saisi heidän pojastaan kaverin. "Eikö Suomessakin puhuta venäjää?" No aika paljon kyllä, mutta ihan kaikki 5-vuotiaat eivät vielä.
Minidiscossa ei ole kielimuureja, ja jo kolmantena iltana tyttäremme haettiin tanssilattialle ihastuttavien englantilaissisarusten pyynnöstä. Siitä alkoi "Abban" voittokulku ja jokailtaiset yhteiskeikat rantaravintolassa illallisjätskien päätteeksi. Uima-altaassakin pärjäsi hienosti hello-princess-yes-no-byeee -valikolla, jonka tyttäremme hetkessä sisäisti. Näin ollen lomamme ylitti tältä osin onnistumisen riman, ja me saimme mahtavan ystäväperheen, jonka tapaamme seuraavan kerran kesällä Suomessa.
Mitä muuta tarjottavaa Barbadoksella on lapsille kuin kielikylpyjä? Ainoa näkemämme leikkipuisto oli vähän niin ja näin, mutta en osaa kuvitella, milloin lapsemme olisi sinne halunnut, vaikka laitteet olisivatkin olleet viimeisen päälle. Hotellin uima-altaassa ei ollut ponnahduslautaa eikä edes liukumäkeä, mutta en muista kuulleeni nurinaa siitäkään.
Lasten Barbados syntyy muusta kuin muovisista vimpaimista. Kun vieressä velloo turkoosia turkoosimpi meri, jonka aallot huuhtovat rantaan simpukoita (VAU!), korallia (VAAU!), merimakkaroita (yäk!), pieniä sileitä kiviä (VAUU!), meriruohoa (hyii!) ja merisiilejä (apuaaa!) - kerran myös chihuahuan kokoisen kuolleen ravun - ei liukumäkeen riittäisikään laskijoita, vaikka sellainen löytyisi.
Kun viisivuotias itse huuhtoutuu rantaan mahalaudallaan, ulottuu hymy korvasta korvaan ja päästää suolavesimaistiaiset suuhun. Ei haittaa.
Kun tenava saa snorkkelin suuhun ja ui pelastusliivit päällä yhdessä merikilpikonnien kanssa, tai sukeltaa vierailulle kalojen värikkääseen maailmaan, on vaikea kuvitella mitään vedenalaista huvipuistoa hauskempaa.
Hiekkatöyräällä on helppo rikkoa pituushyppyennätyksiä, ja paljasjalkajuoksussa pirpana peittoaa vanhempansa - mikä olisikaan mahtavampaa! Kauppareissulta äiti kantaa muovipussillisen uusia kenkiä - lapsi kantaa kauppiaalta lahjaksi saatua käsilaukkua täynnä muilta kauppiailta saamiaan pikkulahjoja. Lapsi ei ole liikkeissä häirikkö vaan kunniavieras.
Barbados on ihana paikka lapsille, vaikka katukuva ei tursua erityisesti lapsille suunniteltuja härveleitä - ja juuri sen takia. Koko maa on kuin lasten rakentama värikkäine taloineen, kovaäänisine lauluineen, iloisine ihmisineen. Kun lapselta itseltään kysytään, kaikkein parasta Barbadoksessa on:
"Aurinko, kaverit ja se, kun voi tanssia koko illan korkokengissä!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti