"Onko siellä turvallista?" oli yllättävä kysymys jo lomaa ennen - vielä enemmän sen jälkeen, etenkin, kun kukaan ei ollut ollut kiinnostunut aiheesta silloin, kun lähdimme Thaimaahan. Paitsi tietysti vanhempani, joille matkamme Lappeenrantaankin saattoi kuulostaa riskaabelilta. Niinpä sanoisin, että kyllä on, yhtä turvallista kuin Lappeenrannassa. Mitä tahansa voi sattua, mutta todennäköisempää on silti, että sitä ei satu.
Tästä huolimatta lenkkarini olivat kotiin palatessa veriset.
Etukäteen olin löytänyt tiedonjyväsen, jonka mukaan Barbados on Karibianmeren saarista turvallisin. Se ei kuitenkaan kertonut paljon, sillä käsitykseni Karibianmeren saarten turvallisuudesta noin yleisesti oli aika olematon. Muutamalla niistä olin kyllä vieraillut, mutta purjehdustaidottoman purjehdusmatkaan sisältyneet riskit sijoittuivat enemmänkin saarten ympärille.
Toinen knoppitieto oli maininta maailman puhtaimpiin lukeutuvasta vesijohtovedestä. Aikamoista vaihtelua, kun on lomillaan tottunut kantamaan kanistereita. Barbadoksella kauppakassit pysyivät kevyempinä.
Kaiken kaikkiaan olo saarella tuntui lomailulta lintukodossa, ja turvallisuuskysymys nosti päätään vain liikenteessä - siitä enemmän kirjoituksessa Linja-autossa on totisesti tunnelmaa. Sen sijaan liikenteen ulkopuolella olo ei ollut koskaan turvaton. No ehkä vähän niinä iltoina, kun pimeys yllätti etelänmatkaajan ja kävelimme sysipimeitä rantoja pitkin hotellille. Pelkäsin astuvani ravun tai merikilpikonnan päälle.
Muitakin pelkoja oli: tyttäremme pelkäsi merisiilejä, minä pelkäsin, että joutuisin toisenkin kerran osallistumaan limbokisaan, ja mieheni pelkäsi, että orange smoothie loppuisi. Kaikki yhdessä pelkäsimme loman loppuvan.
Niin pelottava paikka se Barbados on.
Ainiin, ne lenkkarit. Turvattomuuspisteitä ropisi, kun lähdin rantaviivaan juoksemaan ilman sukkia lenkkareissani. Nousuvesi huuhtoi hiekkalastin tossuihini ja hiekka raapi varpaat verille, mutta maltoin lopettaa juoksemisen vasta kun oli jo liian myöhäistä. Ei tainnut olla Barbadoksen vika?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti