Prologi - A place on earth?

Kun selkärepussa on kaksi kuukautta toivottoman täydellistä pimeyttä, ja kengännauhojen sitkeimmät hileet sulavat vasta Atlantin yllä, on myönnettävä, että satunnainen matkaaja ei ole täysin neutraali kommentoimaan. Päinvastoin: hyvinkin jäävi ja hyvin jäässä. Ei siis ole suunnatonta, että koneen jo kaarrellessa saaren yllä tapahtuu tajunnassa jotakin hämmentävää: odotusten vastaisesti mieli ei kirkastu maiseman myötä vaan sumenee sumenemistaan.

Mikä tuo hetki oli? Ei niinkään ajatus vaan tunne siitä, että olen varmasti väärässä paikassa, en kuulu tänne, mitä ihmettä olen tehnyt, vikatikki, rosvosektori. Kun ympärillä on maisema, jota routainen mieli ei yli kymmenen tunnin siirtymän jälkeenkään kykene kerralla ymmärtämään, tuntuu siltä, että lento ei ollutkaan maailman ääriin vaan siitä yli, jonnekin, mitä ei ole ja mistä ei ainakaan ole paluuta.

Kun kukaan ei vielä kiitoradan jarrutuksessakaan nipistä hereille, eikä väriloisto himmene turvavyömerkkivalon sammuessakaan, alkaa Barbadoksen kirkkaus luikerrella turistin tajuntaan. Ja kun se sinne pääsee, ei valo sammu koskaan.