Kun lomakohde on lähellä Etelä-Amerikkaa, ei ennakkokäsitys paikan liikennekulttuurista ole kaksinen. Barbados tarjosi tähänkin asiaan virkistävän näkökulman: liikennekulttuuri voi olla yhtä aikaa kaoottinen ja kamala kuin myös joustava ja johdonmukainen.
Tutustumisemme bussikulttuuriin alkoi, kun lähdimme etsimään bussipysäkkiä, josta voisimme aloittaa matkan Bridgetowniin. Emme ehtineet hotellin nurkkaa pidemmälle, kun täpötäysi pikkubussi pysähtyi kohdallemme. Kerroimme, että meitä on liian monta samaan autoon, mutta olimme väärässä. Hiace ei suinkaan kaasuttanut matkoihinsa vaan meidät mahdutettiin mukaan. Yksi tuohon väliin, toinen seuraavaan, kolmas syliin, neljäs ja viides päällekkäin - ja apukuski keikkui puoliksi oven ulkopuolella. Mukavuusalueen mitta jäyhän Suomi-turistin ympärillä oli miinusmerkkinen, mutta matka oli hauska ja ikimuistoinen!
Vieläkin huikeammat liikenneturvallisuusmuistot syntyivät suunnatessamme Oistinsin perjantai-illan kalamarkkinoille. Odotellessamme kyytiä isossa seurueessa hotellin edessä, tien toisella puolella, pysähtyi jokainen auto kohdallemme - näyttihän siltä, että valkonaamaturistit halusivat ylittää tien. Suomessa tätä hämminkiä ei olisi syntynyt silloinkaan, vaikka kohdalla olisi ollut suojatie.
No, paluumatkalla kokemus oli toisenlainen. Halusimme vaihtelua paikallisbussien tungokseen ja nousimme oikeaan bussiin, linja-autoon. En tiedä, kuvittelimmeko keltaisen kuoren takaavan asianmukaisemman kuljetuksen, mutta pääsimmepä elämämme kyytiin! Kuljettajalla oli ilmeisesti unohtunut iltapuuro hellalle, sillä vauhti oli älytön! Kurvista toiseen lensimme kiihdyttäen, iskarit paukkuen ja renkaat natisten - onnettomuudelta vältyttiin, sillä muut väistivät mielellään. Seurueemme viisivuotias heilutteli hetken kättään avoimesta ikkunasta, mutta katsoi sitten paremmaksi nukahtaa töyssyihin. Absurdilta unelta se tuntui aikuisestakin.
Bussimatkan kiinteä hinta Barbadoksella on 2 BBD (n. 0,70 €). Sillä matkustaa niin pitkälle kuin kyseinen bussi vie, mutta poistuessa on turha pyytää vaihtolipuketta. Paikalliset maksavat pois lähtiessään, turistit kiltisti jo kyytiin astuessaan. Hinta on sama niin täpötäysissä pikku-Hiaceissa kuin niissä virallisemman näköisissä sinikeltaisissa autoissakin. Oman päätepisteen häämöttäessä ei kannata etsiä punaista STOP-nappia, vaan seurata hyvissä ajoin, mitä paikalliset tekevät päästäkseen ulos. Enpäs kerro :)
Bussilla pääsee näkemään parhaat palat Barbadoksesta - nauttien joka hetkestä. Gospel, r&b tai soca raikaa kaiuttimista sellaisella volyymilla, ettei voi kuin ihmetellä, miten paikallisten pää ja korvat sen kestävät. Ilmastointi on kunnossa, eli ikkunat auki, ja ainakin vauhdista päätellen aikatauluissakin pysytään. Tekemissämme bussimatkoissa oli jotakin ihanan aitoa ja viehättävää - sellaista, mitä ei rantaelämä tarjonnut.
Ja bussipysäkit: niillä jokaisella on naisen nimi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti